NYKYAIKA JA HERCULE POIROT TELEVISIO- JA ELOKUVA-ADAPTAATIOISSA
NYKYAIKA JA HERCULE POIROT TELEVISIO- JA ELOKUVA-ADAPTAATIOISSA
DAVID SUCHET JA KLASSINEN POIROT
Nykyiset adaptaatiotrendit ovat lähteneet liikkeelle kirjallisuuden ja audiovisuaalisen tulkinnan suhteissa siitä, että kukin kirja ja elokuva muodostavat omanlaisen parisuhteen, jolloin teoksen ja mukaelman välisen suhteen arvottamisessa ei enää todeta vain kirjan olevan parempi kuin elokuva. Myös monet parisuhteiden ympäröivät tekijät (yhteiskunta, historia, kulttuuri, genre) ovat nousseet esille.
David Suchet nousi elämäntyöllään, joka käsitti filmata kaikki Agatha Christien Hercule Poirot -romaanit, asemaan, jossa Poirot nähtiin henkilöhahmona, joka loi autenttisuuden vaikutelman kirjalliselle hahmolleen ja siten adaptaatiota pidettiin uskollisena tulkintana Christien kirjallisille pohjateksteille. David Suchet'n Poirot esiintyi 70 episodissa, jotka tehtiin vuosien 1989 ja 2013 välillä. Aluksi jaksojen pituus oli n. 50 minuuttia, ja ne keskittyivät Agatha Christien novelleihin, mutta kuudennesta episodista eteenpäin, jaksot saivat feature-episodin pituuden eli 90-100 minuuttia ja ne adaptoivat Christien romaaneja.
Varhaisemmissa episodeissa tyyli oli kevyempi ja niissä heijastui 1920- ja 1930-luvun lavastusmaailma, myöhemmissä jaksoissa sävy vakavoitui. Alkujaan päähenkilöt olivat Poirot'n lisäksi kapteeni Hastings ja rikosylikomisario Japp sekä Miss Lemon. Myöhemmissä episodeissa Poirot'n seurana nähtiin vierailijana mm. dekkarikirjailija Ariadne Oliver. Sarjan menestyessä ja edistyessä visuaalisiin seikkoihin alettiin kiinnittää erityistä huomiota.
David Suchet'n roolia pidettiin yleisesti ottaen uskollisena Agatha Christien novelleille ja romaaneille, autenttisena, esim. henkilöhahmon maneerien esille tuomisessa. Narraatio oli juonipainotteista, jolloin huomio keskittyi siihen, kuka teki rikoksen ja päähenkilöön mysteerien ratkaisijana. Yksityisetsivän analyyttista lähestymistapaa ja metodeja
Kurpitsajuhla (Hallowee'en Party, 2010)
Kenneth Branagh on lähestynyt omasta näkökulmastaan Agatha Christien romaaneja, ensin elokuva-adaptaatiossa Idän pikajunan arvoitus (Murder on the Orient Express, 2017). Narraatio korosti modernia lähestymistapaa päähenkilöön ja uudempaa teknistä ja tyylillistä ilmaisua. Elokuvassa nähtiin tunnettuja Hollywood-tähtiä sekä Kenneth Branaghin muista elokuvistakin tuttuja näyttelijöitä, kuten Judi Dench ja Derek Jacobi.
Kenneth Branagh lavensi Poirot'n hahmoa elokuvassaan johdannolla, joka oli kevyempi ja viihteellinen Istanbuliin sijoittuva jakso ja joka toi esiin Poirot'n maneerisia käyttäytymistapoja humoristisessa valossa sekä tämän virtuositeettiä rikosten ratkaisijana. Aloitusjakson jälkeen elokuva pyrki syventämään henkilöhahmoa modernista näkökulmasta kiinnittämällä huomion Poirot'n vakaviin pohdintoihin, moraalisiin kysymyksiin ja ristiriitaisuuksiin, eettisen ajattelun ja oikeudenmukaisuuden periaatteen ristivaloon; se mitä tapahtui Poirot'n mielessä teki hahmosta elokuvaan emotionaalisesti kompleksisemman hahmon. Branagh toi hahmoon myös uusia piirteitä, esim. tekemällä tästä action-tapahtumiin osallistuvan etsivän. Visuaalisessa tarinankerronnassa kuvastui modernimpi elokuvallinen ilmaisu ja nykyelokuvan tekniset mahdollisuudet. Hän loi hahmoon myös perspektiivin, etäisyyden, josta käsin tähän saattoi suhtautua. Kun David Suchet'n ajattelu tai ajattelun liike tuotiin usein esiin hienovireisesti kasvojen ilmeillä ja elekielellä, Branagin Poirot puhuu ajatuksiaan ääneen.
Vuonna 2022 Branagh toi esiin toisen Poirot-elokuvansa: Kuolema Niilillä (Death on the Nile). Hän lavensi ja rikastutti Poirot'n henkilöhahmoa alussa jaksolla, jossa Poirot pelastaa älykkyydellään sotatilanteen ensimmäisen maailmansodan aikaisessa juoksuhautataistelussa, mutta hänen kapteeninsa kuolee miinaan. Poirot saa myös osuman kasvoihinsa, jota hän häpeää ja päättää kasvattaa mursun viikset. Morsian Katherine kuolee matkallaan sairaalaan, jossa Poirot on hoidettavana.
Branaghin elokuva-adaptaatiot ovat halunneet olla erityisiä erilaisuuden kautta. Ensimmäisestä elokuvasta Poirot'n seuralaiseksi toiseen elokuva-adaptaatioon on siirtynyt henkilöhahmo Bouc. Branagh on antanut viitteitä, joissa hän on korostanut elokuviaan sarjaluonteisena, mutta erilaisina ja itsenäisinä. David Suchet'n avustaja ja ystävä murhatutkimuksissa oli James Foxon näyttelemä eversti Race tv-elokuvassa Kuolema Niilillä. Branaghin roolituksessa painotettiin diversiteettiä mm. sijoittamalla mustia näyttelijöitä rooleihin, myös seksuaaliseen vähemmistöön viitataan. Poirot on mieltynyt jazz-musiikkiin, jota tulkitsee musta naislaulaja.
Elokuvan tyylillistä ilmettä haluttiin korostaa tekniikalla, jossa värit saattoivat luoda intertekstin kuvatun fiktiivisen maailman aikakauden muodikkaisiin technicolor-tekniikalla tehtyihin laajakangaselokuviin. Elokuva tuo esiin tähtikaartin, jossa Linnet Doylen roolin tulkitsee itsevarmana flirttaileva Gal Gadot. David Suchet'n näyttelemässä tv-elokuvassa Linnet Doylen roolissa nähdään Emily Blunt, joka tekee hahmostaan koppavan ja epämiellyttävänkin luoden adaptaatioon miltei karrikoivan perspektiivin henkilöitymään.
KLASSINEN MYSTEERI JA MAUSTEENA GOOTTILAISTA KAUHUA
Agatha Christien Kurpitsajuhla (Hallowe'ens Party, 1969), David Suchet'n Kurpitsajuhla (Hallowe'ens Party,2010) ja Kenneth Branaghin Venetsian aaveet (A Haunting in Venice, 2023)
Agatha Christien tarina Kurpitsajuhla kietoutuu Halloween-päivälle, jolloin lastenjuhlassa nuori tyttö väittää todistaneensa murhan jokin vuosi sitten. Myöhemmin juhlan aikana tyttö löytyy kuolleena omenamaljasta. Woodleigh Common -kylän juhliin on osallistunut myös dekkarikirjailija Ariadne Oliver, joka kutsuu Poirot'n selvittämään murhavyyhtiä.
David Suchet näytteli Hercule Poirot'a 2010 tehdyssä tv-episodissa, joka on samanniminen kuin pohjamateriaali ja joka kääntyi suomenkielelle otsikolla Kurpitsajuhla. Episodi on uskollinen adaptaatio Christien romaanille, mutta joitain sivujuonia ja -henkilöitä on poistettu, ehkä siksi, että tarina mahtuisi aikarajoitteisiin. Näin Poirot'n rooli korostui myös mysteerin ratkaisijana. Tv-adaptaatio säilytti jännitteen ja atmosfäärin, joka leijui kylän ja Halloween-teeman yllä.
Kenneth Branaghin kolmas Poirot-adaptointi on etäisyyden päähän viety mukaelma Christien romaanista. Branagh loi löyhän adaptaation Venetsian aaveet, joka mukautti vapaasti Christien tarinaa. Poirot on eläkkeellä toisen maailmansodan jälkeen, mutta vedetty mukaan séanceen joka pidetään kummittelevassa palatsissa Venetsiassa. Elokuva yhdistää etsivätarinaa yliluonnollisiin elementteihin luomalla goottilaisen twistin alkuperäiseen tarinaan saaden näin aikaan tummemman atmosfäärin kuin romaani tai vuoden 2010 tv-adaptaatio. Elokuva toi mukaan uusia henkilöitä, mutta säilytti päähenkilöinä Poirot'n ja dekkarikirjailija Ariadne Oliverin.
Branaghin tapahtumat sijoittuvat naamioiden siivittämänä Venetsiaan ja siellä palatsiin, jossa väitetään kummittelevan. Rakennuksessa on tapahtunut lapsenmurha ja orpokodin lapsia nähdään kummittelevan ympäri taloa. Selvännäkijä on kutsuttu séanceen, mutta hänet murhataan. Poirot paljastaa kummitukset ja kummittelijat muuksi kuin yliluonnolliset tapahtumat. Branagh on nostanut merkittävään rooliin Leopoldin, joka vuoden 2010 episodin hankalasta teinistä on mukautettu sodassa hermonsa ja mielensä menettänyttä isäänsä hoitavaksi lapseksi, joka käyttäytyy 'pikkuaikuisen' tavoin. Roolin tulkitsee Jude Hill, joka on tuttu Branaghin elokuvasta Belfast (2021) ja tekee nyt varsin vakuuttavan roolin jälleen.
Elokuvaus on audiovisuaalista yllättävyyttä ja ekspressionistisia kuvakulmia näyttävää Tilat on on usein elokuvattu syvätarkasti ja laajakulmana, jolloin ne näyttäytyvät matalana paljastaen esim. kattorakenteita samaan kuvaan. Elokuvaus hyödyntää myös vertikaalisuutta luomalla vääristäviä kuvakulmia tiloihin tai henkilöihin tiloissa. Orson Wellesin käyttämät tekniikat saattavat juolahtaa mieleen. Juoni ja elokuvaus luovat yhteenhengittävän kokonaisuuden ja yllättävyyttä korostavia efektejä. Kenneth Branagh on tuonut Agatha Christien klassikoihin nykyajan tyylillistä ilmettä, modernia lähestymistapaa ja perspektiiviä päähenkilöön. Hän on luonut kolmessa Agatha Christie -adaptoinnoissaan myös merkittäviä intertekstuaalista ja intratekstuaalista (Judi Dench, Derek Jacobi, Jude Hill) kudelmaa.
ADAPTAATIOITA VÄLITILOISTA DAVID SUCHET'N AIKATAULUKKOMURHISSA ABC-MURDERS, 1992) JA JOHN MALKOVICHIN ABC-MURHISSA (ABC-MURDERS, 2018)
Agatha Christie kirjoitti romaanin The ABC-Murders vuonna 1936. The ABC-Murders luotiin yhdeksi tv-episodiksi vuonna 1992, joka suomennettiin otsikolla Aikataulukkomurhat. Poirot, kapteeni Hastings ja rikosylikomisario Japp selvittävät junien aikataulukoihin liittyvää murhakudelmaa, jonka Poirot on saanut selvitettäväkseen outojen kirjeiden välityksellä, jossa kasvoton murhaaja haluaa ottaa 'taidoillaan' mittaa Poirot'sta. Tarina luo monenlaisia välitiloja. Juna-asemat, tulevien ja lähtevien junien ja niihin liittyvien tilanteiden sijainti, kuvaavat läpikulkutiloja. Aikatauluilla murhaaja esittää Poirot'lle arvoituksia, joita hän toteuttaa ns. välikäsimurhaajan kautta. Uusi kirje tuo Poirot'lle aina uuden arvoituksen murhaajasta, joka itse ilmoittaa olevansa kasvoton hirviö eli hän toimii jonkun välityksellä, mikä muodostaa eräänlaisen välitilan vankilana, jossa tuomio on väliaikainen.
Vuoden 2018 The ABC-Murders on neljäosainen tv-sarja, joka niin ikään pohjautuu Agatha Christien 1936 samannimiseen romaaniin. Sarjan tuotti BBC One ja Hercule Poirot'n roolissa nähdään John Malkovich.
John Malkovichin tulkinta värittää juonikudelmaa trillerin suuntaan. Merkittävää on, että sarja painottaa kirjallisen pohjatekstin ja tv-adaptaation välisen suhteen sijaan eniten ulkoisia tekijöitä, erityisesti brittiläistä 1930-luvun yhteiskuntaa, jolloin vallitsi pula-aika ja suuri työttömyys, jonka syynä alettiin pitää siirtolaisia. Tilanne ajautui levottomuuteen ja väkivaltaisuuksiin.
Itse Poirot on eläköitynyt ja vanha, eikä jaksa enää värjätä partaansa. Pula-aika ei katso suosiolla aristokraattien parissa työskennellyttä ja ajasta pudonnutta yksityisetsivää, ja tämän ainut ystävänsäkin rikosylikomissario Japp kuolee sarjan alussa. Jäljellä Scotland Yardissa on Jappin alaisena työskennellyt Crome (Rupert Grint), joka esiintyy kyllä Jappin alaisena jo romaanissa. Hän on alussa ylimielinen, mutta saa huomata vähitellen häviävänsa Poirot'n etevyydelle ja tarvitsevansa tätä. Poirot'n alennustila on kuvattu väliaikaiseksi, ja Crome alkaa niellä ylpeytensä muistaen entistä esimiestään hyvällä.
Poirot'n henkilöhahmoa on lavennettu uskonnollisella pohdinnalla, ja tulkinta vihjaa Poirot'n menneisyyteen uskonnon parissa. Elokuvaus on alivalotettua, ja kohtaukset saavat miltei synkän sävymaailman sekä Poirot'n kotona että ulkotiloissa. Whitehaven Mansion ja sen art deco eivät loista, kuten David Suchet'n tulkinnassa. Poirot'n kodissakin on synkkää, ja ajan loistosta erottuu lähinnä seinätapetit, jotka muistuttavat Arts and Crafts liikkeeseen kuuluneen William Morrisin voimakaskuvioisia ja tummia pintoja.
Vuoden 2010 episodin alussa kapteeni Hastings palaa seikkailultaan Venetsuelasta, suuri täytetty krokotiili mukanaan. Poirot'lle tulee väliaikainen hajuongelma, kun hän joutuu sijoittamaan täytetyn kapistuksen huoneistoonsa. Murhaajan jäätyä kiinni Mr Cast, kasvottoman hirviön välikappaleena murhien teossa toiminut mies, on vapautettu. Hän saapuu Poirot'n kotiin kiittämään tätä ja ihastuu suureen krokotiiliin. Kapteeni Hastings saa viimein innostuneen kuulijan metsästystarinoilleen ja krokotiili saa Mr Castin ihailussa paikan.
NYKYAIKA JA POIROT
Nykyaika on luonut adaptaatioita, jotka ovat olleet hyvätasoisia ilmaisussaan ja trendit ovat korostaneet kukin omalla tavallaan erilaisuuden esiin tuomista suhteessa aiempiin adaptaatioihin. Itse kukin on halunnut olla erilainen tavalla, jollaista ei ole vielä nähty. Nykyaika on korostunut tulkinnoissa, ja kirjallisen ja näyttämisen eli kirjan ja elokuvan väliset suhteet ovat välittyneet omanlaisen parisuhteen kautta. ABC-Murhat (The ABC-Murders, BBC One, 2018) toi esiin tv-adaptaation, jossa ympäröivät tekijät (yhteiskunta, historia, kulttuuri) tulivat painotetuiksi ja loivat näin erilaisen ytimen kuin edelliset tulkinnat. Venetsian aaveet säilytti niin ikään päähenkilön ja seuralaisen, mutta, vaihtunut miljöö, tila ja uudet henkilöt siirsivät painopisteen nykyelokuvan kykyyn luoda päähenkilöön uusia puolia ja tekniikan avulla korostaa jännitteitä ja efektejä. Kirja vs. elokuva -arvottamiseen liittyvä vastakkainasettelu on voinut jäädä etäämmälle.
Mirjami Riutta
Kommentit
Lähetä kommentti