SIIRTYMÄVAIHEITA

                                                                             



                                                                           

                                   SOFIA COPPOLAN LOST IN TRANSLATION


                                                                   
Sofia Coppolan elokuvat ovat kertoneet naisista.  Elokuvien Virgin Suicides, 1999, Marie Antoinette, 2006, Bling Ring, 2013 ja Beguiled, 2017 naiskuvat kertovat nuorista ja aikuistuvista naisista kriisitilanteissa, jossa ryhmämerkitsee enemmän kuin yksilö.

Ehkä kaunein Coppolan elokuvista on elämää Tokiossa turistien silmim tutkiva Lost inTranslation.  Sofia Coppola on eräs ohjaajista, joka käsittelee siirtymävaiheita aikuisten elämässä. Hänen elokuvansa Lost in Translation,2003, asettaa päähenkilönsä Japaniin luksushotelliin, jossa tutkaillaan Tokiota turistin näkökulmasta hiljaisessa laijuvassa atmosfäärissä.  Kääntämisen vaikeus tulee esiin kielimuurin lisäksi monin eri tavoin.

Lost in Translation sai Oscar-tunnustuksen parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Tarinan päähenkilö on näyttelijäuransa jälkipuolta elävä Bob Harris, joka matkaa Japaniin tekemään Santory - whiskymainosta.  Hän majoittuu Tokyo Park Hyatt -hotelliin ja tapaa siellä nuoren Charlotten, jonka aviomies on valokuvaaja ja joka on koko ajan pois työtehtävissä. Bob ja Charlotte tapaavat ensin tervehtien hotellien käytävillä, kunnes kohtaavat toisensa hotellin New York-baarissa.  Molempia vaivaa aikaerosta johtuva puolikuntoisuus ja unettomuus.  Aikaero antaa vaikutelman siitä, että näin on helpompi lähestyä baarissa.

Bob Harris saapuu hotelliin taksilla. Hän siristelee väsyneitä silmiään ja vetiset autonikkunat heijastavat yksinäisyyttä. Ikkunasta katsominen ja heijastukset tuovat esiin subjektiivista. Työympäristö tehdään Bob Harrisille mukavaksi, mutta tämä tuntee vierautta.  Kuvauksissa asennot eivät tahdo luonnistua. Hän soittaa vaimolleen, mutta ei tunnu saavan tähän yhteyttä.

Charlotten mies on ylikuormitettu työllä ja nuori vaimo jää yksin. Vaimo on opiskelija eikä uravalinta ole vielä selvä. Charlotte kuvataan vaeltamassa unenomaisessa tilassa metrossa ja ihmettelemässä metrokarttaa, väliin hän löytyy hallista, jossa pelataan videopelejä. Viimein hän löytää tiensä shinto-temppeliin.  Hotelli jättää tunteen kaiken melun keskellä olevasta hiljaisesta ja leijuvasta keitaasta, mutta kadulle ehtiessään Charlotte vaikuttaa yksinäiseltä ja eksyksissä olevalta. Metrossa on selviydyttävä, mutta myös omassa elämässä.  Ehkä jonkun lehden olisi käännyttävä, jotta Charlotte voisi edetä.


                                                                     

Hotelleja on pidetty tiloina, joissa voi tapahtua mitä tahansa.  Baarit ovat kohtaamisen mahdollisuuksia. Bob ja Charlotte havaitsevat, että heillä on yhteistä: toisella on aikuistumiskriisi ja toisella keski-iän kriisi.  Päähenkilöiden tila ja suhde heijastuvat havaintojen tekemisestä sekä itsestään että toisesta, subjektiivisuutena sekä erityisenä atmosfäärinä, jonka Charlotte ja Bob kykenevät luomaan välilleen.

Charlotte kutsuu Bobin mukaan ystäviensä kanssa viettämään iltaa. Bob tutustuu Charlotten ystäviin ja Charlotteen paremmin, kun he laulavat karaokea.  Karaoke luo tunnelman vapautuneisuudesta, ja päähenkilöt laulavat japanilaisten kavereidensa mukana. Karaokeilta luo yhtäältä eräänlaista intiimiä yhteyttä, mutta toisaaltaa jättää vieraaksi.





                                                                         

Sofia Coppolan elokuvaa on pidetty sielukkaana, mutta tyylillisesti vaikeasti avautuvana. Tyylillinen ilme kasvattaa rooliaan, koska juonellinen kuvio on pieni.  Tämän sijaan atmosfääri ja havaintojen tekeminen ovat keskeisiä lähestymistapoja nivoa sekä henkilöhahmot että tekijyys yhteen. Henkilöhahmot kuvataan yksin joukossa, kunnes odottamaton ystävyys kohtaa.

Päähenkilöt kokevat lyhyen ja mahdottoman romanssin.  Sofia Coppola on maininnut intertekstiksi elokuvan Brief Encounter.  Charlotte kuvataan katsovan ulos hotellihuoneensa ikkunasta.  Katseesta ja tunnelmasta välittyy jotain melankolista ja syvääkin.  Tyylin on nähty luotsaavan esiin eksintentiaalisia kysymyksiä.  Tyylivalinnassa tilan ja henkilön elokuvaamisella ja kuvarajauksella on merkittävä rooli.  Coppolaan on pidetty hienostuneen ja omintakeisen tyylin haltijana, jonka
sukulaisuutta on todennettu Michelantonio Antonioniin.

Sofia Coppola tutkii henkilöhahmojaan etäisyyden päästä.  He ovat kokemassa siirtymävaihetta elämässään.  Coppolaa elokuvaa pysyen kuvassa ja tekee elokuvastaan hitaan ja pohdiskelevan. Charlotten yksinäisyys korostuu suurta shinto-temppelin pihaa vastaan kuvattuna.  Charlotte on vain pieni figuuri.  Samalla melankolisesta paljastuu jotain viehättävää.  Kuvarajaukset ja ottojen kesto korostuvat ja luovat hienostuneen vähäeleisyyden.

Coppolan intertekstiksi voisi nähdä Michelangelo Antonionin. Hän kuvaa Charlottea havaitsijana esim. hotellin ikkunasta katsomassa tai ympäristöän ihmettelemässä.  Muut ihmiset ikään kuin näytetään  Charlotte vaikuttaa hieman hitaammalta.  Ajatuksen muotoutumisen esiin saaminen on enemmän kuin nopea replikointi.  Charlottella on suhde Bobiin ja tietylle ihmettelylle olisi sijansa, mutta heillä on yhteys.  Näyttämällä Charlotte osana ympäristöään pitkässä kohtauksessa, on saatu esiin vierautta, jota henkilöhahmo voi kokea.

Charlotte ja Bob avautuvat toisilleen intiimisti. Charlotte puhuu henkilökohtaisista ongelmistaan ja Bob vastaa pohdiskelemalla avio-ongelmaansa. Heistä on tullut ystävykset, mutta heidän on jatkettava elämässään. Orastava ystävyys kärsii, kun Bob on ottanut yöksi baarin jazzlaulajan luokseen. Charlotte paljastaa loukkaantuneensa.  Pari sopii kuitenkin erimielisyytensä ennen Bobin lähtöä. Charlotte ilmaisee, että hän jää kaipaamaan Bobia ja että heidän suhteessaan on ollut yhteisyyttä ja merkityksellistä.

Bob lähtee.  Taksin ikkunasta hän näkee vilkaisun Charlottesta jalkakäytävällä.  Hän pyytää pysäyttämään auton hetkeksi.  Bob juoksee Charlotten luo ja ottaa tämän syleilyynsä.  Charlotten kyyneleet vuotavat valtoimenaan  Suhde on ollut lyhyt, mutta merkityksellinen ja pari jää kaipaamaan toisiaan. Bob kuiskaa lopuksi jotain Charlotten korvaan.  Sitä katsojan ei anneta kuulla.



                                                                     

Sofia Coppolan mukaan Lost in Translation on elokuva, joka kuvaa ihmisiä siirtymävaiheessa elämässään ja vaiheessa, jolloin he ovat löytämäisillään itsensä.  Lost in Translation kertoo myös siitä, kuinka elokuvat heijastavat tekijöidensä ikää.





Mirjami Riutta





LÄHTEET:

Coppola, Sofia: Lost in Translation, 2003. Ohjaus: Sofia Coppola. Käsikirjoitus: Sofia Coppola.  Pääosissa: Bill Murray, Scarlet Johanssen.