LAPSUUS JA AIKUISUUS KOHTAAVAT PIXARIN ANIMAATIOELOKUVASSA COCO

Coco on 2017 valmistunut 3D-animoitu fantasia-elokuva, jonka tuotti Walt Disney Pictures -yhtiöihin kuuluva Pixar Animation Studios. Elokuva menestyi ja toi Pixarin taas eturivin animoijien joukkoon. Fantastisen animaatioseikkailun ohjasi Lee Unkirch ja se oli ehdolla mm. vuoden parhaaksi animaatioelokuvaksi ( Oscar, Golden Globe, Bafta).  Kiitoksen ansaitsivat myös emotionaalisen tarinan luominen ja Meksikon kulttuurin esille saattaminen.  Elokuva sai parhaan laulun Oscarin teemasta Remember Me sekä Oscarin parhaana animaatioelokuvana ( Best Animation Feature). Miguelin roolissa loistaa Anthony Gonzales, joka myös tulkitsee useimmat laulut. 

Elokuva käsittelee perhe- ja lastenelokuvan kehyksessä aikuisuutta, mutta päähenkilö on lapsi, jonka elämää tarina koskee. Meksikolainen koti ja kulttuuri käsittää kotialttarille sijoitettuja kuvia, joiden tarkoitus on yhdistää perhettä pitämällä kuolleiden muisto läsnä ja elävänä.  Tärkeää on, että suku ei tuota perheelle häpeää.  Lapsi on elokuvan fokus ja hänen kauttaan nähdään, kuinka aikuiselämä voi muuttua. Elokuva aloittaa Miguelin voice-overilla, joka kertoo, että hänen suvussaan on kirous.  Se on ollut ennen hänen syntymäänsä ja johtanut siihen, että suvulla on sija kenkien valmistamisessa.  Mutta Miguel haluaa muusikoksi.  Elokuva esittää ankaran matriarkan, joka ei siedä musiikkia missään muodossa.  Perhe valotetaan valtajärjestelmän kautta ja Miguelin kautta kysytään muutoksen mahdollisuutta.

Elokuvan otsikko Coco viittaa Miguelin isoäitiin, johon Miguelilla on lämmin suhde.  Coco ei aina tiedä, missä on tai mitä tai kenelle puhuu, mutta Miguel kertoo Cocolle kaikki tekemisensä.  Lapsuus ja vanhuus esitetään rinnasteisina ryhminä, joista on pidettävä huolta.  Perhe ei kuitenkaan ymmärrä, mitä Coco tarkoittaa sanoessaan "Papa!" tai mitkä ovat Miguelin lahjat ja valmiudet ja kuinka hän pyrkisi tulemaan onnelliseksi elämässään.  Miguelilla on salainen huone, jossa hän on harjoitellut kitaran soittoa.  Katsoja saa kurkistaa ikään kuin avaimen reiästä tilaan, jossa Miguel harjoittelee videolta kitaransoittoa katsoen idoliaan Ernesto de la Cruzia.

 


Juoni

Tarina alkaa kehyskertomuksella. Minä-muotoinen kertoja on 12-vuotias Miguel, joka pelkää olevansa kirottu. Hän uskoutuu katsojalle isoiso-isästään,  Ernesto de la Cruzista, josta tuli aikanaan maankuuluisa muusikko, mutta hän hylkäsi perheensä.  Ernesto kuoli osuessaan kirkonkelloja päin. Vaimo jäi lapsen kanssa kotiin odottamaan, mutta osoittautui kuitenkin oivalliseksi. Hän alkoi tehdä kenkiä ja siitä lähtien Miguelin  suku on ollut kenkientekijöitä.  Miguelista odotetaan seuraavan polven kenkientekijää, mutta hänellä on ristiriitainen olo.  Hän pohtii kenkientekemisen ja muusikon uran valitsemisen mahdollisuutta ja mahdottomuutta.

Miguelin perhe asuu Santa Cecilian kylässä. Miguel ei halua tehdä kenkiä vaan soittaa kitaraa. Miguel on rakentanut itselleen kitaran omassa huoneessaan, hankkinut kaikki Ernesto de la Cruzin elokuvat ja opetellut niistä soittamaan kitaraa. Día de los Muertos eli Kuolleiden päivä on tulossa ja Miguel haluaa osallistua paikalliseen Talent-kilpailuun.

Miguel pudottaa vahingossa kotialttarilta yhden valokuvakehyksen. Hän katsoo, mitä vahinkoa on tapahtunut ja löytää valokuvan, josta osa on taitettu näkymättömiin. Pois taitettu osa valokuvasta paljastaa Ernesto de la Cruzin kuuluisan kitaran.

Kykyjenetsintä-kilpailu järjestetään kylän aukiolla ja Miguel haluaa osallistua, mutta perhe kieltää sen.  Äiti rikkoo salassa pidetyn kitaran.  Miguel pahoittaa mielensä ja karkaa kotoa.  Hän haluaa osallistua kilpailuun, mutta häneltä puuttuu instrumentti.  Hän yrittää etsiä ja lainata kitaraa, mutta kilpailussa esiintyjillä pitää olla omat instrumentit. Miguel harhailee kylällä ja saa ajatuksen murtautua Ernesto de la Cruzin mausoleumiin. Miguel varastaa museokitaran.  Kylälle palatessaan hän ihmettelee, että muut eivät näe häntä enää.  Vaeltaessaan hautausmaan ohitse sukulaisvainajat ovat läsnä ja tunnistavat Miguelin.

Miguel tutustuu kuolleisiin sukulaisiinsa, jotka ovat palaamassa juhlapäivänä hetkeksi elävien joukkoon muistettavaksi. Miguel haluaa vuorostaan Kuolleiden maahan saadakseen Ernesto de la Cruzin siunauksen muusikon tielle. Isoiso-äiti Imelda ei voi päästä Elävien maahan, koska Miguel on on pudottanut valokuvan kotialttarin päältä. Imelda antaisi Miguelille siunauksensa, mutta Miguel kokee tarvitsevansa Ernesto de la Cruzin siunauksen.

Kuolleiden maassa Miguel tapaa Hectorin. Hän tarvitsee Kuolleiden maassakin kitaran osallistuakseen  kykykilpailuun.  Kuolleiden maassa järjestettävän kilpailun voittaja pääsee tapaamaan Ernesto de la Cruzia. Hector lupaa auttaa ja vie Miguelin ystäviensä luokse.  He ovat joukkoa, jotka ovat häviämässä lopulliseen kuolemaan, koska heillä ei ole ketään, joka kaipaisi tai muistaisi heitä Elävien maassa. Hector epäilee, että hänelle on kohta käymässä samoin. Hän tuntee, että tämän tytär Coco on unohtamassa hänet.

Hector auttaa Miguelia osallistumaan kilpailuun. He soittavat ja laulavat yhdessä lavalla laulun Poco loco, jota yleisö pitää parhaimpana. Miguel pääsee Erneston juhliin ja ilmoittaa tälle olevansa Kuolleiden maassa etsintäkuulutettu elävä poika ja että hän on Erneston sukulainen.  Ernesto de la Cruz ilahtuu pojasta.  Sitten Hector saapuu juhliin ja Miguel saa oppia, että Ernesto ja Hector ovat soittaneet yhdessä.

Hector on halunnut palata perheensä luo, mutta Ernesto on estänyt tämän kotiinpaluun myrkyttämällä Hectorin saadakseen omaksi tämän sävellykset. Hector paljastuu myös Erneston kuuluisimman laulun Remember Me säveltäjäksi. Hän on säveltänyt laulun tyttärelleen Cocolle.

Ernesto tunnustaa murhan. Miguelin sukulaiset ovat jääneet väärän tiedon valtaan. Ernesto ei ole sukulainen, mutta hänestä johtuu se, että Miguel tuntee itsensä kirotuksi. Miguel ja Hector heitetään  paikkaan, jota kutsutaan 'cenote pit'-nimellä ja tarkoittaa sitä, että heidät on jätetty kuolemaan. Hector ja Miguel  kertovat toisilleen tarinansa ja heille kirkastuu, että he ovat sukulaisia. He ovat suvun muusikkoja.  Hector on kuuluisa muusikko ja sukulainen eikä Ernesto de la Cruz. Hectorin pää puuttuu valokuvasta, jossa on myös Hectorin kitara.

Imelda lupaa auttaa Miguelia ja Hectoria asettamaan asiat oikeille paikoille ja kostamaan Ernesto de la Cruzille. Kuolleet sukulaiset ilmestyvät Ernesto de la Cruzin 'Sunrise Spectacle' -juhlaan.  He paljastavat Erneston rikoksen mikrofonien kautta, jotka antavat ja kuuluttavat tiedon kaiuttimista. Yleisö oivaltaa totuuden ja Imeldan suojelushenki alejibro Pepita ottaa Ernesto de la Cruzin lavalta ja heittää murhaajan toisen kerran päin kirkonkelloja.

Hector ehtii 'hävitä pois', mutta Imelda antaa Miguelille siunauksen ilman ehtoja. Miguelin on ehdittävä Elävien maahan ennen auringonnousua.

Miguel herää Ernesto de la Cruzin mausoleumissa. Hän ottaa museokitaran ja hänellä on kiire isoäiti Cocon luo. Äiti huomaa pojan ja kitaran ja juoksee kiivastuneena perään. Miguel salpaa Cocon huoneen oven ja kertoo Cocolle tapaamisestaan kuolleiden sukulaisten kanssa. Coco ei ensin värähdäkään, mutta kun Miguel alkaa soittaa tuutulaulua Remember Me, Cocon kasvot kirkastuvat ja hän alkaa laulaa tunnistamaansa sävellystä yhdessä Miguelin kanssa.

Coco ottaa esille Hectorin lähettämät kirjeet ja runot. Kirjeiden välistä löytyy myös puuttuva osa perheportretista, joka paljastaa kasvokuvan Hectorista.

On kulunut vuosi ja Miguel on saanut sisaren. Hän opettaa sisarelleen suvun ja perheen merkitystä. Cocon valokuva asetetaan myös alttarille. Kirjeet ovat toimineet todistusaineistona Hectorista, josta on tullut Erneston sijaan kylän kunniahenkilö. Miguel on myös perhemuusikko, jollaisia kuuluu Meksikon kulttuuriin. Hän soittaa suvulleen sekä eläville että kuolleille.


Elokuvan fantastinen maailma


Elokuvan alku asettaa kehyskertomuksensa ikään kuin vaatteina, leikeltyinä siluettikuvina pyykkinarulle. Miguelin voice-over kertoo pelostaan olevansa kirottu.

Elokuvan kerronta siirtyy preesensiin Santa Cecilian kylään.  Voice-over kuuluu kuvassa näkyvälle hahmolle. Voice-over kertoo suhteestaan isoäiti Cocoon ja visuaalinen näyttää Miguelin kertomassa päivittäisiä tapahtumia isoäidilleen. Santa Cecilia on elokuvan primaari todellisuus, jossa Miguelista odotetaan tulevan jotakin. Miguelilla on mukanaan eläinystävä, joka on tuttu hahmo lastenelokuvan perinteestä. Vanhemmat eivät ymmärrä Miguelia ja tämä ajautuu kulkuväylän eli mausoleumin kautta fantastiseen sekundaariseen todellisuuteen Kuolleiden maahan, josta Kuolleiden päivänä avautuu väylät muistella menneitä henkilöitä tai sukupolvia.  Haamuilla on kiire päivänä valokuviinsa alttareille, muuten he häviävät, koska heitä ei muistella eikä muistetakaan.

Fantasiamaailma luottaa spektaakkelin estetiikkaan. Silta kuvaa meksikolaista kulttuuria, jonka kautta kuolleet voivat vierailla elävien muistoissa.  Miguel harhailee vastakkaiseen suuntaan.  Kuolleiden maassa tapahtuu samankaltaista kuin Elävien maassa.  Miguel tarvitsee kitaran osallistuakseen kilpailuun, jonka voittaja saa esiintyä Ernesto de la Cruzin juhlassa. Spektaakkeli pidetään ennen auringonnousua ja Miguelin on ehdittävä saada siunaus ja ehdittävä Elävien maahan takaisin.  Kuolleiden maa edustaa laajennusta Miguelin psyykkiseen tilaan, koska kitaran rikkominen oli liikaa.

Elokuvan narratiivi on olla komedia. Se lähestyy musikaalia, muttei ole kuitenkaan musikaali täydelleen. Fantasianäkemys ei ole kauhua eikä pelkoa herättävä, vaan kiinnittyy fantasiaan ollakseen ihmeellinen ja ihana antaakseen päähenkilönsä psyykkiselle mahdollisuuden kehittyä ja kasvaa ja oppia. Elokuvaus on tehty 3D-tekniikalla, jonka välityksellä on saatu esiin huikeita maisemia ja mielikuvituksellisia kulkuvälineitä. Lavastus, värimaailma ja valaistus luovat yhdessä tyylillisen intertekstin meksikolaisuuteen. Fantasia piirtää painopistettä primaariin todellisuuteen ja antaa vastaavan panoksen audiovisuaalisena fantastiseen. Talent-show -kohtaukset tuovat esiin elokuvan fiktiivisessä maailmassa diegeettistä musiikkia.

Kuolleiden maassa Miguelilla on tehtävä. Hän tarvitsee luulemaltaan isoiso-isältään siunaukseen, jottei olisi kirous perheensä silmissä ja saadakseen soittaa kitaraa kielloista huolimatta.  Miguel haluaa myös soittaa hyvin ja ansaita siunauksen ollakseen kunniaa tuottava henkilö Ernesto de la Cruzille. Isyysongelma Erneston ja Hectorin välillä kiinnittyy etsivä-genreen ja jännityselokuvan genreen ylittäen rajoja.  Ernesto de la Cruz on murhannut säveltäjä-muusikko -toverinsa ja tallentanut kohtauksen jopa erääseen elokuvaansa.  Miguel tuntee Erneston elokuvan läpikotaisin ja havaitsee samankaltaisuuden erään elokuvan ja todellisuuden välillä. Ongelma ratkeaa todellisuudessa tapahtuneeksi murhaksi, mikä on järkyttävää oppia.  Ernesto de la Cruz on tehty kuitenkin koomiseksi hahmoksi, jonka intertekstiksi löytyy elokuvan Lemony Snicketin surkeiden sattumusten summa Kreivi Olaf, jonka näyttelee Jim Carrey. 

Miguel saa tietää kulkuriystävästään Hectorista, että tämä oli työparin säveltäjä ja ilman sävellyksiä Ernestolla ei olisi ollut tulevaisuutta.  Hector kärsi koti-ikävästä ja halusi palata takaisin muistellen tytärtään, jolle oli laulanut usein säveltämäänsä tuutulaulua Remember Me. Miguel oppii myös, että show-maailma on vain harvoja varten, mutta musiikista voi nauttia siitä huolimatta. Sukulaisuus on myös musiikin ammattilaisuutta. Hector ja Miguel ovat ylpeitä toisistaan. Maailmanmenoa tärkeämpi on oma perhe.

Epilogi esittää Miguelin, joka on päässyt ongelmastaan.  Hän soittaa kitaraa ja esittelee uudelle sisarelleen sukulaisiaan muistoalttarilta. Myös Coco on siirtynyt kotialttarille.


Lapsuus ja vanhuus kohtaavat


Miguel pakenee arkea salaiseen huoneeseen. Pojalla on oma tila, huone, jossa hän valmistaa kitaraa. Muutoin hän viihtyy parhaiten isoäiti Cocon luona.  Miguel kertoo Cocolle kaikki tapahtumiset, vaikka isoäiti ei aina muista enää hänen nimeäänkään. Miguel kuvataan esittämässä urheilusaavutuksiaan Cocolle.  Hän leikkii supersankarileikit Cocon huoneessa ja pesty supersankarin huppukin kuivuu Cocon huoneessa. Elokuva ottaa alussa esiin 'juurimetaforan', jonka mukaan idea 'vanha kuin lapsi' assosioi  vanhuuden ja lapsuuden toisiinsa.  Molemmat ryhmät ovat  heikkoja ja tarvitsevat hoitoa ja huolehtimista. Teemoina otetaan esille sukupolvien väliset erot ja samankaltaisuudet, kuinka eri sukupolvet käsittelevät vanhuutta ja lapsuutta, vanhoja ja nuoria, lapsia.  Lapsuudessa ja vanhuudessa on nähty myös viisautta ja moraalinen kompassi.

Elokuva Coco kuvaa lapsen suhdetta iäkkääseen. Vanhus pyytää tai kutsuu usein isäänsä eikä kukaan tiedä, mitä tämä tarkoittaa. Aikaa on kulunut muutaman sukupolven verran. Elokuva antaa suuren tilan päähenkilölle, lapselle, jonka perspektiivi on olla vuorovaikutuksessa vanhuksen Cocon kanssa kovaäänisesti.  Miguelin ja Cocon välinen yhteys saa syvällisyyttä ja painoa kommunikoida sukupolvien välillä ja ylitsekin. Lopussa koko elokuvan paino asettuu kohdalleen, kun Miguelin 'surullinen kitara' soittaa Cocolle tälle sävelletyn tuutulaulun.

Aikuisuus sanoo kovalla äänellä ja läheltä, mutta oppii kuuntelemaan


Elokuva nähdään lapsen perspektiivistä ja lapsuudelle on annettu suuri tila. Lapsen oma seikkailu merkitsee tarvetta kommunikoida rajojen ylitse ja tällöin kulttuuri on oivallisesti valittu konteksti. Miguelin särjetty kitara on ongelma, joka on selvitettävä kaukaa; onko Ernesto de la Cruz hänen sukulainen, kaukainen isä.

Kuolleiden sukulaisten henkimaailma antaa seikkailun muodossa ne tapahtumat, jotka Cocon kirjeet vahvistavat primaarissa todellisuudessa.  Miguelilla ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa perheessään, mutta kuolleet sukulaiset kertovat musiikilla vaikuttamisen merkitystä. Elokuvan perspektiivi avautuu myös kotialttarilta käsin.  Kun äiti kieltää musiikin, kotialttarilla kuolleiden sukulaisten ilmeen valahtavat. Miguelin isä pitää nimeä Rivera kunniallisena kenkientekijänä, mutta seikkailu fantastisessa tuo esiin Cocon isän muusikko-säveltäjä Hector Riveran, joka olisi tullut kotiin, mutta Ernesto de la Cruz murhasi Cocon isän.

Kun Miguel ja Coco löytävät toisensa elokuvan lopussa, sukulaiset näkevät tapahtuneen ja heidän sydämet sulavat Miguelin edessä. Kuolleiden päivä on oikaissut sukusalaisuuksia, ja Miguelin musiikillinen lahja on tuonut yhteen eläviä ja kuolleita. Lapsihahmo on saanut aikaan dialogin suvun elävien ja kuolleiden välille.  Seikkailu on poistanut häpeän aiheen tieltä. Lapsihahmolle ei ole asetettu taakkoja, aikuisten taakkoja, vaan kokemuspiiri avataan showmaailmasta käsin, joka on lastenkin nykytodellisuutta kaikissa maissa. Talent-ohjelmat ovat suosituimpia ja katsotuimpia ohjelmia tv:n tarjoamasta materiaalista.   Ohjelmien suuri suosio on kestänyt jo kymmeniä vuosia.

Miguelin maailmankuva avautuu viisautena, jollaista hänen kenkientekijä-suvullaan ei ole ollut. Miguel tuntee syvästi ja perhe merkitsee myös hänelle. Loppu esittää onnellisen pojan,joka saa soittaa ja laulaa, kunniallisena muusikkona.  Miguel on moniulotteiseksi kudottu lapsihahmo, jonka identiteetti löytyy oppimisen ja kasvamisen kautta. Hahmo on täynnä koomista energiaa, joka loppua kohden saa syvällisiä sävyjä, jotka merkitsevät lapsen ja iäkkään välisen ystävyyden täydellistymistä. Muut sukulaiset jäävät vähäisemmälle kehittelylle, mutta  aloittavat kertomalla päähenkilöstään jonakin tulevana (becoming) ja päätymällä ilmaisemaan, mikä Miguel on (Being).

Lasten väylät prosessoida kuolema


Äiti rikkoo Miguelin salassa rakentaman kitaran ja Miguel rikkoo välit huutamalla, ettei hän välitä kotialttarista. (ofrenda) Miguel karkaa tunnemyrskyssä kotoaan ja elokuva saa kaaosmaisia piirteitä. Puuttuvan kitaran etsintä alkaa. Kitaran etsinnästä tulee Kuolleiden maan kautta elämän ja kuoleman välinen tärkeä seikka. 12-vuotiaan maailma särkyy.  Hän haluaa jättää perheen kokonaan.  Hän ei välitä kotialttarista.  Aikuisuus on ollut liian ankara ja Miguel kysyy Imeldalta. miksi he eivät ole tukeneet musiikin lahjaa, vaan yrittävät estää kaiken musiikin.  Seikkailun kuluessa Miguelin maailma alkaa eheytyä uudelleen ja hän sisäistää elävät, kuoleman ja muistot sekä oman kulttuurin ja lahjakkuuntensa siinä.

Elokuvan konteksti ja miljöö on tuoda esiin meksikolaista kulttuurita ja kansanperinnettä ja asettaa se lasten tavaksi ja mahdollisuudeksi luoda suhteet aikuisuuteen.  Elävien ja Kuolleiden maa ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa sen mukaan, kuinka ihmiselämää on osattu pitää arvossa.  Kotialttarin merkitys on muistaa, muutoin voi käydä niin, että yksilö unohdetaan ja tämä kokee viimeisen kuoleman.

Miguel on lahjakas ja hänelle selviää, että hänellä on myös arvomaailma.  Miguelin suuri arvo on siinä, että lapsi ei ole välinpitämätön.  Lapsen on aina vaikea vaikuttaa, vaikka tämä olisi oikeassa. Miguel tarvitsee jokaisessa seikkailunsa vaiheessa kitaran, jonka avulla tämä pystyy vaikuttamaan paremmin.  Miguelilla on lahja.  Musiikki on ollut väärällä tavalla tärkeää Ernesto de la Cruzille, mistä tulee tuki Miguelin kasvulle.  Miguel joutuu kohtaamaan vaikeat asiat voidakseen palata takaisin Elävien maahan.

Elokuva erottelee mediumeja, kuten elokuva, tv, mainos, jotka kiinnittyvät Ernesto de la Cruzin hahmoon. Vaikka Disney itsessään on valtava koneisto, elokuvan näkökulma ei tuo mediamaisemaa esiin humalluttavana, kuten seikat, jotka on yhdistetty suureen idoliin ja jonka perhe on 'maailma'. Hector on vaatimattomampi, syvällisempi ja lahjakkaampi sielu, joka on harkinnut kiertueella käyvän muusikon ja perheen tarpeiden sovittamisen vaikeaksi ja haluaa palata ensisijaisesti tyttärensä Cocon isäksi. Hän on säveltänyt laulun, joka koskettaa ja päätös kotiinpaluusta on syntynyt. Hectorissa asuu näyrä sielu, joka on elämänkokemuksen myötä kasvanut vanhemmuuteen, mutta ei ole ehtinyt palata.  Miguel jää hänen perintönsä välittäjäksi.

Fantasia pohtii sukulaisten ja läheisten merkitystä lapselle ja lapsen kasvulle. Fantastinen maailma,  miljöö ja maisema on meksikolaisesta taiteesta tutulla värimaailmalla ja valoilla luotu interteksti. Fantastisen ja realistisen välille luovat intertekstejä myös nimet Frida Kahlo ja Diego Rivera. Meksikolainen folklore käsittää henkiolentoja eli alebrijeja.  Kansantaiteen mukaat alebrijet ovat fantastisia olentoja, joita Pixar on visualisoinut, kuten Imeldan suuri 'kissaolento', jota tämä kutsuu nimellä Pepita. Miguelin seuralaisesta, kulkukoira Dantesta löytyy myös sielun opastajan piirteitä.

Elokuvan finaali on spektaakkeli spektaakkelissa eli Ernesto de la Cruzin 'Sunrise Spectacle', joka tuo kuolleet sukulaiset yhteen, jotta Ernesto de la Cruz tuodaan tuomiolle murhasta ja jotta Miguel voisi palata takaisin Elävien maahan. Myös Imeldan laulunlahjat tulevat todistetuksi. Miguel saa siunauksen ilman ehtoja; hän voi tehdä mitä haluaa eikä ole kirottu. Vanhemmuus, aikuisuus, vanhuus ja lapsuus ovat kohdanneet toisensa ja voivat luoda tulevaisuutta kasvamalla rinnakkain.  Ernesto de la Cruzista ei ollut vastuunkantajaksi eikä edes itsensä hallitsijaksi.   Elokuvan otsikoksi valikoitu Coco kiinnittää huomiota aikuisuuteen ja siihen. että sukupolvet tuovat yhteen elämänkokemuksen, jolla on merkitystä, jotta tulevat sukupolvet menestyvät.  


                                                                     

LÄHTEET:

Unkirch, Lee:Coco, 2017.Ohjaus: Lee Unkirch. Käsikirjoitus: Adrian Molina, Matthew Aldrich.  Tarina: Lee Unkirch, Jason Katz, Matthew Aldrich, Adrian Molina. Musiikki: Michael Giacchino: Ääninäyttelijät: Anthony Gonzales, Gael Garcia Bernal, Benjamin Bratt, Alanna Ubach, Ana Ofelia Murguía, Edward James Olmos, Renée Victor. Pixar Animation Studios. DVD.