JUST COOL ABOUT THIS! BRYAN FERRY ORCHESTRAN ALBUMI 'BITTER-SWEET', 2018
The Bryan Ferry Orchestra on julkaissut 2018 uuden jazz-pohjaisen albumin, joka taipuu ehkä edellistä albumia The Jazz Age terävämmin ajan henkeen kiinnittyessään tv-sarjan Babylon Berlin kautta aikaan 1929 ja Weimarin tasavaltaan. Orkesteri nähdään tv-sarjassa yökerho-viihdyttäjänä ja kuullaan tv-sarjan soundtrackilla. Uusi albumi adaptoi vanhoja Bryan Ferryn soolouran ja Roxy Musicin hittejä uuden kuuloisiksi tulkinnoiksi menneestä.
Weimar-spektaakkeli Babylon Berlin, 2017
Sky Atlantic/Netflix on tuonut markkinoille 16 episodia käsittävän suurprojektin Babylon Berlin, Raymond Chandler -henkisen ja neo-noir -tyylisen dekkarin, jonka narraatio sijoittuu 1920-luvun lopun Berliiniin. Tv-sarja esittää maailmansa kuvaten Berliiniä ennen toista maailmansotaa vuonna 1929, mutta tavoite on luoda paralleelit maailman1929 luvun Berliinin ja oman aikamme välille. Tv-produktion ovat ohjanneet Henk Handloegten, Tom Tykwer ja Achim von Borries. Babylon Berliinin genre on periodi-spektaakkeli, jota on rinnastettu visuaalisen rikkauden perusteella jopa Baz Luhrmanin elokuvaan The Great Gatsby, 2013. 1920-luvun rikkaus muuntautuu dekadenssiksi yökerhomaailmaksi, jonka kätköistä pyritään tuomaan syitä äärimmäisyyksiin, jotka murtautuivat ulos vuonna 1933.
Volker Kutcherin romaaniin pohjautuva tv-sarja on osoittautunut sekä yleisö- että kritiikkimenestykseksi. Kabaree-orkesterin roolissa tv-sarja tuo esille The Bryan Ferry Orchestran, joka esiintyy sarjan alkupuolen episodeissa. Orkesteri esiintyy tv-sarjan Babylon Berlin soundtrackilla, joka koostuu kahdesta cd-levystä, usealla kappaleella. Soundtrackille sovitetut kappaleet ovat Dance Away, Alphaville, Chance Meeting, Bitters End ja Reason or Rhyme, joista laulettuja ovat Reason or Rhyme ja Bitter-Sweet. The Bryan Ferry Orchestran uuden albumin nimeksi on valikoitunut Bitter-Sweet ja levy käsittää ikään kuin tv-sarjan kanssa samaan henkeen sovitettuja kappaleita sekä Roxy Musicin että soolouran ajalta.
The Bryan Ferry Orchestra: Bitter-Sweet, 2018
Bryan Ferryn albumi Bitter-Sweet on intratekstuaalisesti adaptoitua Roxy Music ja sooloura-menneisyyttä matka menneisyyden lähteille, mutta levy ei yhtäältä kuulosta nostalgialta ja toisaalta se on enemmän kuin 'remake'-kappaleita. The Bryan Ferry Orchestra muistetaan mm. levyltä The Jazz Age, 2012, ja Baz Luhrmanin elokuvasta The Great Gatsby, 2013. Ferry on tulkinnut myös Cole Porterin tuotantoa. 1920-luvun tunnelmista tulkinta on terävöitynyt. Elävä ja hieno siirtyminen 1930-luvulle käsittää Weimarin tasavallan aikaisen miljöön kabaree-viihdyttäjänä ja kiinittyy ympäristöönsä luoden intertekstejä Bryan Ferryn varhempiin kiinnostuksen kohteisiin, kuten teatterillisuuteen.
Bryan Ferry on ollut tunnetusti Berthol Brechtin ja Kurt Weillin teatterillisuuden ihailija ja viittauksia voi juontaa kappaleiden julistemaisista esittelyistä. Tulkitsija on kuitenkin vähäeleinen, vanhahko ja elegantti, romanttinen ja surullinen, melankolinen tuntematon mies, joka luo levylle hienovireisen kuvauksen. Kappaleet ovat tuttuja klassikkoja 1970- ja 1980-luvulta, mutta jazz- ja kabaree-muodon kautta vierautettettuja ja päivitettyjä siten, että raitojen alkuperäisuus on jätetty miltei tunnistamattomaksi. Uuden kuulijan ei tarvitse kuljettaa mukanaan 1970-luvun avantgarde-glamouria tai 1980-luvun discoa mukanaan ja toisaalta adaptaatiosta kiinnostunut voi luoda merkityksiä eri teosten välille.
Albumi käsittää kolmetoista kappaletta, joista viisi on instrumentaalisia. Levyn otsikoksi on valittu lelyllä Olympia, 2010, jo julkaistu Bitter-Sweet. Levyltä Bête Noir on valittu raita Zamba jazz-pohjaiseksi ja surumieliseksi tunnelmalliseksi tulkinnaksi. Bête Noirin tulkinta vähäeleisyydessään on tausta, josta puhdas ääni tuo mieleen sanan kaunis.
Melodiat ovat romanttisia. Ferryn kuiskaava ja elegantti miehen yksinäisyydestä ja melankoliasta kertova sävy ottaa haltuun sekä jazzin että sitä rikkovankin kabareen liittämisen toisiinsa. Modernit klassikot ovat uudelleen kirjoitettuja ja kuviteltuja.
'Dreamy'
"But when the show's in full swing
every once in a while
high stepping chorus lines
mean I'm forgetting
mein lullaby-liebchen."
Albumin kansikuva esittää hämärrytetyn mustavalkoisen ja aaveenomaisen kuvan miehestä menneisyydessään. Lähikuva liittyy levyn teemaan vieraannuttamisesta. Kappaleita on esitelty visuaalisesti piirroksilla, joiden luonne näyttämisenä ja näkemisenä kiinnittyy säkeisiin, jotka ovat valittu laulujen sanoituksista edustamaan kokonaisuutta. Esiin valottuu kuviteltua ja uudelleen kuviteltua sekä atmosfääri jostain toisesta ajasta ja paikasta. Tarina muuntautuu myös instrumentaaliseksi. Ääni on miellyttävä ja herkkä käheydessään.
While My Heart is Still Beating tuo esiin sielukkuuden kaltaista atraktiivisuutta pyytäen unenomaisesti vain saada elää vielä kun sydän lyö.
Kuiskaava surullisuus, sensuaalisuus ja synkkä ovat vallitsevat tunnetilat, joiden sävy katsoo tarkemmin määrittelemättömään menneisyyteen ja luo hetkellisyydestä määreen ajalle. Vuodenaika on henkilökohtainen ja syksy kohtaa maailman. Muistot syntyvät uudelleen. Ne hengittävät ja tunne nuoruudesta vaihtuukin rauhallisuuteen, joka palkitsee kuulijan. Toinen ja etäisyys hahmottuvat.
Soittolista
Bryan Ferry on sovittanut kappaleitaan useasti eri tyylilajeihin. Albumi The Jazz Age, 2012, toi jo esiin vanhempaa materiaalia sovitettuna 1920-luvun jazzin kehyksiin. Ferry on usein esittänyt myös muiden artistien musiikkia esim. sovittanut rauhallisen ja tyylikkään version alkuperäisestä Robert Palmerin 1980-luvun hitista Johnny ja Mary. Bitter- Sweet on hieman terävämmin tv-sarjan tiimoilta adaptoitua. Levyn kolmetoista kappaletta esitetään järjestyksessä:
Alphaville Olympia, 2010
Reason or Rhyme The Jazz Age, 2012, Olympia 2010,
Sign of the Times The Bride Stripped Bare, 1978
New Town Bête Noir, 1987
Limbo Bête Noir, 1987
Bitter-Sweet Country Life, 1974
Dance Away Manifesto, 1979
Zamba Bête Noir, 1987
Sea Breezes Roxy Music/Roxy Music, 1972
While My Heart is Still Breathing Avalon, 1982
Bitters End Roxy Music/ Roxy Music, 1972
Chance Meeting Roxy Music/ Roxy Music, 1972
Boys and Girls Boys and Girls, 1985
'Isoilla kirjaimilla'
Tv-sarjan cameo on vähäeleinen tausta sille, mitä yökerhojen maailma kätkee sisäänsä. Albumin musiikki tuo esiin äänen, joka yhdistäessään uneksijan ja maailman, on osa maailmaansa. 'Isojen kirjaimien' käyttäminen kulkee osana esteettistä ajattelua. Tulkinta ei anna katsetta, jonka tavoite olisi havaitseminen, Tulkitsija on itsessään se lupaus, jolla on sisällään kutsu hänen maailmaan. Silmä, joka unelsii, ei tee havaintoa, vaan ehkä näkee toisen vision. Kappaleille on annettu uusi elämä, jonka kuuntelija vuorostaan uudelleen kuuntelee/kuvittelee. Uneksunta ei kerro kodista, vaan elämästä muualla, jossakin menneisyydessä eletetyistä tiloista ja kaupungeista. Ääni pyytää saada elää. Kuolema on ystävä, jota ei ole vielä kohdannut. Havaittava maailma on matkannut kauneudeksi. Sisäinen narraatio on kertojan lupaus maailmastaan, joka on kaunis.
LÄHTEET:
Tykwer, Tom - Von Borries, Achim - Handloegten, Henk: Babylon-Berlin, 2017. Ohjaus: Tom Tykwer, Achim von Borries, Henk Handloegten. Tarina ja käsikirjoitus: Tom Tykwer, Achim von Borries, Henk Handloegten. Pääosissa: Volker Bruch, Liv Lisa Fries.16 epis. Germany 2017.
The Bryan Ferry Orchestra: Bitter-Sweet, 2018.
Mirjami Riutta

Kommentit
Lähetä kommentti