PERHESARJOISTA REALITYJEN JOUKOSSA
Realitysarjojen maailma on runsas nykypäivänä. Niiden joukosta on eroteltu mm. rakkauteen ja kilpailuun perustuvat formaatit, joita on esitetty jo kauan. Mtv tarjoaa suomalaisittain tehdyt versiot naimisiin menemiseen perustuvista suosituista realityista, kuten Maajussille morsian ja Bachelor Finland. Käänteisen kokeiluluonteisen version tarjoaa ns. match-formaatti Ensitreffit alttarilla, jossa tarinoihin sukelletaan alttarilta käsin. Deittailu-realityja on pilvin pimein nuorille aikuisille ja erilaiset talent-show-kilpailut ovat kiinnostaneet jo kauan perheen pienimpiäkin.
Ohessa kiinnitän huomion kuitenkin perherealityyn, jonka kehyksistä on viime aikoina putkahtanut joitain supersuosittuja formaatinomaisia ja dokumentaarisia kuvauksia, jotka ovat saaneet ainakin osin hyvän arvosteluvastaanotonkin. Esittelen pikaisesti joitain yhteisiä piirteitä, jotka erottavat tai yhdistävät niitä yrittäen olla pilaamatta katsomiskokemusta. Oheiset sarjat ovat The Kardashians, The Family Stallone, Beckham, Jamie vs Britney ja Depp v Heard.
Perhe on ylitse kaiken
Perheen merkitystä ylitse muun korostetaan perhedynastioiden menestystä seuraamalla eli tallentamalla tapahtumia perheenjäsenten elämästä, joita päähenkilöt kommentoivat suoraan kameralle, kuten sarjoissa The Kardashians (Disney+) ja The Family Stallone (Mtv). Sylvester Stallone muistelee uraansa ja korostaa tulleensa ikään, jossa haluaa olla enemmän perheensä kanssa. Hän on ollut ns. tien päällä suurimman osan elämästään ja kohta tytöt lentävät pois pesästä. Kolmen teini-ikäisen tyttären haaveita tuodaan esiin ja Sly luo mahdollisuuksia tyttärilleen menestyä periaatteella "My babies get what they want". Samaa perspektiiviä toteuttaa jo entuudestaan tuttu tv-sarja The Kardashians, jossa matriarkka Kris Jenner kuvataan supersankarin kaltaiseksi businessladyksiksi, jonka jälkikasvun eli viiden tyttären ja lastenlasten elämää seurataan kameran kanssa ja henkilöt puhuvat suoraan kameralle kommentoiden tapahtunutta. Joskus myös kuvausryhmän roolia vilautetaan näkyviin. Krisin poika on läsnä kauden 2023 jaksoissa puhelimitse. Kim Kardashianille on annettu eniten 'ruutuaikaa' ja hän muistuttaakin kuningatar Krisiä eniten. Kris kertoo kutsuneensa Ryan Murphyn illalliselle ja puhuneensa Kimille roolin uudelle AHS (American Horror Story) -kaudelle. Hän on 'yllättyneen oloinen' Ryanin kirjoitettua Kimille roolin, mutta hänen mielestään on ilmeistä, että Kim osaa näytellä. Myös Slylla on vaikutusvaltaa ja hän hankkii tyttärelleen roolin tv-sarjaan, jossa esiintyy. Perheet ovat nykykerronnan dynastioita, joissa tiedostetaan, näytetään ja sanotaan suoraan henkilöiden saavan kaiken, mihin heidän mielensä ulottuu.
Toinen merkittävä teema on sisaruus ja äitiys. Perheen merkitys korostuu sisarten välisissä konflikteissa, joiden ei anneta koskaan laajentua tai murtaa perheyhteyttä ja tästä pitävät viime kädessä huolta Slyn ja Krisin varma käsi perhedynastioiden päinä. Sarjoissa näkökulma ja kerronta eroaakin sukupuolittuneena tarinointina. Sly puhuu ns. 'läskipää'-humoristiseen tyyliin ja vierailee mm. Arnold Schwartzeneggerin ja tämän kotieläinten aasien luona jutellen mm. lihaksista.
Netflixin dokumenttisarja Beckham luo katseen David Beckhamin jalkapallouraan muisteluna ja uravaiheiden kommentointina, jota tekee David itse Victorian uran ja henkilöhahmon pysyessä taustalla. Perheen skandaaleihin viitataan, mutta vaimo Victoria ja lapset ovat kaikki kaikessa Becksin muistellessa romanttista rakkautta, ensi-ihastumista ja unisex-pukeutumista ja liiketoimien laajentumisesta Yhdysvaltoihin. David Beckham on nyt onnensa kukkuloilla saatuaan Lionel Messin omaan seuraansa Inter Miamiin ja Victorialla on omaa nimeä kantava brändi muodin ja kosmetiikan aloilla. Victorian roolia korostetaan myös hyvänä äitinä. Dokumentti on ollut suosittu ja sitä on myös arvostettu. Sarja on poikinut uusia ideoita, joissa on vihjattu Victoria Beckahamista rakennettuun omaan reality-tarinaan.
Murtuma perheessä
Murtumia perheessä kuvaavat oikeudenkäyntirealityt Jamie vs Britney. The Father Daughter Trials ja Depp v Heard. Jamie vs Britney on oikeudenkäyntipöytäkirjoihin pohjaava realitysarja poplaulaja Britney Spearsista sen jälkeen, kun tähti alkoi saada oman äänensä sosiaaliseen mediaan. Sarja valaisee Britneyn lapsuudenperhettä ja uraa eli sitä, kuinka nuoresta tähdestä haluttiin saada aikuisen oloinen ja aikuisesta naisesta avuton lapsi, jonka holhoukseen saattaminen vei häneltä miltei kaiken. Sarja kiinnittää huomion mielenterveydellisiin seikkoihin ja toisaalta median julmuuteen. Reality tuo esiin mm. videomateriaalia siitä, kuinka mediahenkilöt ja paparazzit jahtaavat nuorta naista lapsi sylissään. Birtney vaikuttaa ahdistuneelta ja pyrkiessään mediaväkeä pakoon autoonsa vauva horjahtaa sylissä ja pienen lapsen hattu putoaa. Otsikot olivat aikanaan julmia ja oikeus vei Britneyltä huoltajuuteen. Britneylle reality-näkökulma on ollut kuitenkin tuttu jo entuudestaan mm. omasta elämästään ensimmäisessä avioliitosta tehdyssä realityssa Britney and Kevin: Chaotic Reality Serie. Britney antaa itsestään myös sosiaaliseen mediaan.
Naiseus
Perhedynastian puitteissa mallit naiseudesta ovat keskeisia. Sarjat The Kardashians ja The Stallone Family kertovat supernaisista, jotka saavat mitä haluavat ja se mitä he haluavat on kuuluisuutta ja mainetta. Kim Kardashian kertoo avoimesti olleensa jo lapsesta saakka tyttö, joka haluaa tulla kuuluisaksi hinnalla millä hyvänsä. Kehon ja kasvojen muokkaus ovat läsnä ja ulkonäön mukaan naiset näyttävät tavallisen katsojan silmään kutakuinkin samankaltaisilta kauneusleikkausten, tekoripsien sekä poski- ja huulitäytteiden maailmasta sillä erotuksella, että Stallonet ovat vaaleita ja Kardashianit ainakin syntyjään tummia. Sarjat tarjoavat amerikkalaisen unelman mukaisia urakuvia. Julkisuus on keskeistä, koska vanhemmatkin ovat juhlittuja henkilöitä. Henkilöt pyrkivät myös laajentumaan elämän eri osa-alueille näyttäen vaikutusvaltaansa ja lastensa lahjakkuutta. Kuninkaalliset kuuluvat Britannian maaperälle ja Beckhameissa tuodaan esiin hovikelpoisuuden piirteitä ja läheisiä suhteita Englannin hoviin ja kuninkaallisiin. Kardashianien sisarukset ovat jo aikuisia ja miltei kaikilla on jo omaa jälkikasvua. Kim Kardashian on Kris Jennerin ohella malliäidin kuva, jolla on jo kolme lasta. Kendall Jenner on vielä lapseton ja hän luo uraa yhtenä maailman kalleimmin palkattujen supermallien joukossa. Elämän traagisuutta paljastaviin piirteisiin sarjat eivät kajoa, vaan niissä on aina elämän draivia korostava myönteinen selviytymisstrategioita korostava luonne, vaikka esim. Kylie ja Kendall Jennerin isä Bruce on ollut aikanaan shokkitapaus sukupuoltaan vaihtaneena ja aikalailla 'nukkekasvoksikin' muuntuneena henkilönä, joka nähtiin aiemmassa realitysarjassa Keeping Up with the Kardashians. Dynastiat antavat kunnioitetun roolin matriarkoilleen eli Kris Jennerille ja Jennifer Stallonelle. Sylvester Stallonen tyttäret ovat vielä nuoria aikuisia, joiden haaveisiin kuuluvat näytellä, luoda kirjailijan uraa ja opiskella sekä tehdä omaa podcastia.
Elämä vaakalaudalla
Depp v Heard on korkean profiilin oikeudenkäyntiin perustuva sarja ja sisältää materiaalia, jossa Johnny Deppin ura ja henki on jäänyt vaakalaudalle, kuten Britney Spearsinkin. Johnny Depp lähtee altavastaajana oikeuteen, koska Englannissa Depp on hävinnyt juttunsa The Sun lehdelle ja hänet on leimattu naisen pahoinpitelijäksi ja avioliitossa tapahtuvan väkivallan harjoittajaksi. Amber Heard on hyötynyt oikeudenkäynnin tuloksesta ja Depp on joutunut väistymään elokuvamaailmasta. Oikeudenkäynnin live-lähetyksessä Depp aloittaa todistuksensa myöntämällä, että hänen elokuvauransa on joka tapauksessa ohitse eikä oikeudenkäynti voi vaikuttaa siihen. Oikeusistunto pidettiin Yhdysvalloissa Virginian osavaltiossa (Fairfax County) huhtikuusta 2022 kesäkuuhun 2022 ja sitä saattoi seurata live-lähetyksenä televisiossa tai sosiaalisessa mediassa. Depp-faneja oli kertynyt oikeustalon ulkopuolelle joka päivä Deppin kuuluisista rooleista tuttuihin pukuihin sonnustautuneena tervehtimään oikeuteen saapuvaa idoliaan. Istunto shokeerasi, kun Amber Heard paljastui antamalla väärää todistusta aitiossa ja aineistoa, jota ei voitu päätellä pitäväksi materiaaliksi. Valheellisuus ja aineiston manipulointi saivat liekit leimahtamaan sosiaalisessa mediassa ja Heard leimattiin hirviöksi. Hänet nähtiin myös vahingollisena henkilönä Johnny Deppin lapsille, vaikka lapset olivat jo aikuisia. Yleisö suosi Deppin aiempaa suhdetta Vanessa Paradisiin, joka on hänen lastensa äiti, kuten Depp suhdettaan kutsui, koska heidän välilleen ei ollut solmittu avioliittoa. Vaikka Amber Heard oli ollut vihitty vaimo, sekä hänen uransa että elämänsä luisui alamäkeen. Johnny Deppin huumeiden käyttöä ei kiistetty. Huumeet ovat olleet ongelma sekä Johnny Deppille että Britney Spearsille. Depp voitti oikeudenkäyntinsä, kuten tiedetään, ja nykytietojen varassa on paremmissa kantimissa. Tuomari kiitti loppupuheessaan saaneensa pitää oikeussalissaan rocktähteä.
Toinen mahdollisuus
Kaikki ohessa esitellyt realitysarjat korostavat sekä 'pienien alkujen' että toisen mahdollisuuden merkitystä. Sekä Sly Stallone että David Beckham muistelevat uraansa ja sen taakse jättämisen vaikeutta ja luovat katseen selviytymiseen uusilla keinoilla, joissa menestys ja suosio on vähintäänkin palautunut ja rikkaudet ovat entistä suuremmat. Beckhamit komeilevat sosiaalisessa mediassa uudessa huippukalliissa palatsissaan Yhdysvalloissa. Vanhin poika Brooklyn on nainut amerikkalaisen perittäjättären ja media rakentelee kilpailusuhdetta uuden vaimon ja Victoria Beckhamin välille. Beckhamit eivät ole enää skandaalinkäryinen pariskunta kroonisesti uskottoman miehen takia eikä Victoria vain kärsivä vaimo 1990-luvun tyttöbändin jäljiltä, vaan oman uran rakentanut 'high fashion' -suunnittelija omalla nimellään. David Beckham on eräs rikkaimmista jalkapalloseurojen omistajista, jonka paras pelaajahankinta Lionel Messi kuvaa erinomaisesti menestystä, jonka toinen mahdollisuus on tuonut tullessaan.
Johnny Depp ja Britney Spears näyttävät voittaneen suurimmat vaikeutensa. Johnny Depp luo edelleen uraa rock-tähtenä ja hänellä on yhä bändi Hollywood Vampires. Depp sai ensimmäisen oikeudenkäynnin jälkeisen elokuvaroolin ranskalaisen ohjaajan Maiwennin elokuvassa Jeanne du Barry, jonka ensi-ilta nähtiin Cannesin elokuvajuhlilla 2023 ja josta Johnny Depp keräsi hyvät arvostelut ja hänen comebackinsä toivotettiin tervetulleeksi. Kim Kardashian aloitti Paris Hiltonin stylistina, muttta nyt häntä pidetään yhtenä maailman kauneimmista naisista, jonka liiketoimet ulottuvat useille alueille ja hän on hyväksytty näyttelijä AHS-tuotannon esityskaudella 2023. Sarjasta osa on nähtävillä ja lakon takia osa jaksoista on siirtynyt. The Stallone Family oli niin ikään suosittu ja saa toisen kauden 2024.
Tarina tarinassa
Narraatioissa ns. sisäkkäisyydet, tarina tarinassa ja reality realityssa -rakenne luonnehtivat myös kaikkia tarkasteltuja tuotantoja. Suosio määrittelee uusia näkökulmia ja kausia on useita. Johnny Deppin ja Amber Heardin oikeudenkäynnin seuraaminen tuotti jäljessään mm. realitysarjan, jossa molemmat osapuolet toistensa suostumuksella antoivat kommenttejaan samassa sarjassa. Britney vs Jamie antaa sekä isän että tyttären näkökulman erillisissä episodeissa. Itse live-oikeudenkäynti on kuulunut seuratuimpien oikeudenkäyntien joukkoon. Sarjassa The Kardashians Kris Jenner kommentoi reality-tarjonnan match- ja deitti-sarjoja yrittämällä etsiä perhetuttava Scottille uutta treffikumppania pitämällä silmällä sitä, että miehellä on jo entisestä suhteesta lapsi, joten vakavampikin suhdekin olisi toivottava. Scott on luonteeltaan hankalalta vaikuttava, omia mieltymyksiään totuutena pitävä ja aina kriittinen, häntä tympii, mutta Kardashianit pitävät hänestä. Kris ja Khloé pitävät kirjaa ehdokkaiden sopivuudesta, mutta matchia ei löydy ensitreffejä pidemmälle. Kris korostaa kuitenkin, kuten Kari Kanala realityssa Ensitreffit alttarilla, että seikkailun merkitys piilee oman itsensä paremmassa tuntemisessa.
Mirjami Riutta

Kommentit
Lähetä kommentti